Vuosi 2007

Ote aikaisemmasta blogistani:

” Vaikka vuoden vaihtumisessa kyseessä on oikeastaan lähinnä vain kalenterin vaihtuminen ja se, että maapallo on suunnilleen samassa kohdassa universumissa kuin vuosi sitten niin on kyseessä myös hyvä aika katsoa hieman taaksepäin ja katsella kulunutta vuotta, huokaista ja suunnitella uutta vuotta ja ns. puhdasta pöytää. Kun oikein alan tarkastelemaan eri jaksoja, joita minulla on ollut viime vuoden ajan huomaan että on ollut kyseessä tietynlainen lomailu aina toisen jälkeen. Eli ensiksi tein viimeiset lukion kurssini ja alkoi lukuLOMA, jolloin en todellakaan lukenut vaan istuin hengailin vain kotona. Sitten kun kirjoitukset olivat ohi alkoi lukuLOMA pääsykokeita varten. Arvatkaa oliko paljon erilainen kuin lukion lukuloma. Ei. Sain minä kirjat ainakin kerran luettua ja sisällön ymmärrettyä mutta paaaljon aikaa meni hukkaan ja se kostautuikin sitten. En päässyt Åbo Akademin oikeustieteelliseen, jäin kahden pisteen päähän. En oikeastaan ole syyttänyt saamattomuuttani lukulomalla, koska olin todella varma että pääsisin. Viime vuonna olisin päässyt melkein vain pisteillä, jotka sain ylioppilastodistuksestani enkä ollut odottanut että tämä vuosi olisi niin katastrofaalisesti erilainen, mutta niin se vain oli ja jäin ilman paikkaa. En kuitenkaan hetkeäkään harkinnut ettenkö kumminkaan ryhtyisi opiskelemaan. Pyyhkittyäni kyyneleet aloin heti tekemään opintosuunnitelmaani avoimen yliopiston valikoiman mukaan.

Kesälomalla tein töitä Prisman kassalla, nautin autolla ajamisesta ja kesän lämmöstä. Kesän lopun lähentyessä oli aika etsiä asunto Turusta ja aloittaa huonekalujen hankkiminen. Oman kodin sisustaminen on ollut suurin haaveeni niin kauan kuin muistan ja on nykyään hartaimpia harrastuksiani keittiössä väkertämisen ohella. Saimme siis pussailijani kanssa ensimmäisellä yrittämällä asunnon, jonka tahdoimme ja tuo tuntui tuolloin onnekkaammalta saavutukselta kuin se, että olisin päässyt sisälle yliopistoon. Ja vielä vain olen ihastunut tuohon kämppään, jota nykyään kutsumme kodiksi.

Kuten aina, suunnitelmani ovat hyviä mutta toteuttaminen huonompaa. Eli en lukenut kovin ahkerasti yliopiston kursseja varten, mikä harmittaa aina päivää ennen koetta: “Miksi en ole lukenut tätä kirjaa aikaisemmin tämähän on vaikka kuinka kiinnostava!” Eli lomailu jatkui kesälomankin jälkeen omassa kodissa värkäten. Onneksi olen tähän asti kuitenkin kaikki tentit läpäissyt ja koossa pitäisi olla 28 opintopistettä, jotka koostuvat Oikeustieteen johdatuksesta, Englannin tekstinymmärtämisestä, Kilpailuoikeudesta, Perhe- ja jäämistöoikeudesta ja Velvoiteoikeudesta. Lempparini on Perhe- ja jäämistöoikeus. <3 Sen ja velvoiteoikeuden uusin varmasti joskus ensi vuonna, koska niistä en niin surkeita arvosanoja tahdo. (Aviopuolisolla ei ole oikeutta lottovoittoon, joka on saatu sen jälkeen kun avioerohakemus on viety vaikka avioero ei ole vielä voimassa. Leskellä on aina oikeus pitää omistusasunto ja siihen kuuluva irtaimisto kuolemaansa saakka ellei hän itse omista vastaavaa asuttavaa asuntoa. Aviopuolisolla ei ole oikeutta myydä yhteistä asuntoa tai toisen aviopuolison työhönsä tarvitsevaa irtaimistoa ilman puolison suostumusta vaikka myyvällä puolisolla on siihen omistusoikeus. Kauppa voidaan toisen puolison aloitteesta purkaa mikäli hänen suostumusta ei kauppaan ollut. Jne.)

Nyt olen kotikaupungissani viettämässä jouluLOMAA, joka tällä kertaa ei todellakaan ole lomaa. Minulla on paljon ja pitkiä vuoroja Prismassa (tiedän, että toivoin sitä mutta en tarkoittanut noin paljoa, enkä tiennytkään mitä se merkitsisi todellisuudessa – en ehdi mihinkään tai tehdä mitään).

Vuoden vaihto onnistui suuremmitta tapahtumitta ja tapaturmitta meidän puolelta. Ote minun ja avomieheni eilisillan hauskalta kävelyltä kotiin, kun hän hiihti liukkailla kengillään jäällä ja minulla oli koko matkan hikka:

“Keksi joku laulu! Joku helppo, jota voidaan laulaa yhdessä.”
“Daa-dirlan-dirlan-daa….. Miten se jat -hick- kuu?”
“Ukko Nooa, Ukko Nooa, oli hyvä mies…”

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *