Vuosi 2008

Ote aikaisemmasta blogistani:

“Ja kohta taas vaihtuu vuosi ja on aika katsoa taaksepäin.

Tammikuussa aloitin opintoni yliopiston kirjoilla, nimittäin tietojärjestelmien opiskelijana. Siitä valmistuu ekonomiksi, joten ehdin tutustua vain yhteen tietojärjestelmien peruskurssiin. Muistan näistä opinnoista lähinnä hiukan kirjanpitoa ja markkinoinnin perusteita. Mutta oli mielenkiintoista. Ekonomiopintoihin kuuluu paaljon enemmän ryhmätöitä ja deadlineja kuin nykyisissä opinnoissa. Ryhmätyöt olivat antoisia ja tulen ikävöimään markkinointiryhmäämme ja KåkaInredning Oy:tä. Voi pojat. Kaikkia kursseja en tehnyt loppuun vaan aloin lukemaan jälleen oikeustieteen pääsykokeisiin. Ja tällä kertaa oikeasti. Luin kirjat, paneuduin kirjojen yhteenvetoihin, tein omia muistiinpanoja, tenttasin aiheita kaverin kanssa. Menin kokeeseen itsevarmana, mutta koska niin olin tehnyt myös viime kerralla niin pidin varani enkä pitänyt pääsykirjettä varmana. Pääsykokeita edeltävinä viikkoina aloitin myös kesätyöni Stockmannin naisten alusvaate-osastolla, mikä tietenkin vaikeutti lukemista etenkin kun 30 tunnin viikot alkoivat. Mutta kaikki vapaa-aikani, myös kahvitauot, menivät pääsykoekirjojen lukemiseen ja pänttäämiseen. Pelotti kuitenkin että mitä jos työn aiheuttama ajanpuute aiheuttaa sen että jään alle pisterajan.. Mutta kävi kuitenkin hyvin, sain reilusti yli pisterajan, muistaakseni 96,5 pistettä. Kesä sujui sitten töitä tehdessä täällä Turussa. Keskustassa, etenkin tavaratalossa, työskentelemisessä on haittapuolensa, tulee nimittäin shoppailtua vähän enemmän. Jotenkin mieleeni ei tule mitään erityistä kerrottavaa tästä kesästä. Emme käyneet matkalla, emmekä oikeastaan rannallakaan. Parin kerran piknikillä. Mutta oli minulla kiva kesä. Ensimmäinen kesä omassa kodissa. Kesän jälkeen alkoi oikeustieteen opintoni oikeasti, mutta häpeäkseni jouduin ilmoittamaan että ne eivät sujuneet oikein odotetusti. En mennyt joka aamu kirjastoon lukemaan. En lukenut oikein kotonakaan. Alussa. Sain minä sitten lopulta, hiukan myöhässä, motivaatiota lukemaan. Ja nyt viimeiset viikot ennen joulua olen istunut oikein ahkerasti kirjastossa, ja kirjaston suljettua lukusalissa, lukemassa. Ennen töitä ja heti töiden jälkeen. Aloitin nimittäin taas marraskuussa joulutyöt samaisella Stockmannin naisten alusvaateosastolla. Nyt ei vaan ollut yhtä paljon aikaa shoppailla, kun piti rientää sinne kirjastoon. En kuitenkaan odota kovin korkeita arvosanoja, jos ne nyt kaikki läpikään sain. Onneksi aina voi uusia, vaikkakin se on kovin kovin tympeää uuden vuoden ja uusien kurssien alettua. Olen tämän vuoden aikana myynyt tuhansittain sukkahousuja, rintaliivejä ja yöpukuja. Ja myös jonkin verran naisten vaatteita ja asusteita. Minulla on samalla tavalla kuin kesänkin jälkeen jo ikävä ihania, hauskoja työkavereitani. Entistäkin enemmän tietäessäni että saattaa olla että olen ensi kesänä toisella työpaikalla, mahdollisuuksien mukaan. Shoppailusta puheen ollen, onnistuin tänä vuonna lupauksessani ostaa kaikki joululahjat reilusti ennen joulua, nimittäin jo marraskuussa. Muutamat jäivät marraskuun viimeisen päivän iltaan, mutta kuitenkin juuri aikataulussa. Tuorelahjat, eli itsetehdyt joulukonvehdit, oli tehtävä juuri ennen joulua, vaikka tarkoitus ei ollut tehdä niitä yönä ennen matkaani joulunviettoon (valvoin koko yön niiden parissa – mutta oli sen arvoista). Joulu meni hyvin, pukki oli jälleen rikas ja saimme paljon hyviä lahjoja. Muun muassa kymmenen tunnin BBC:n luontodokumentin, CK:n olohousut, Pentikin sipulipurkin, Marimekon lakanat, D&G:n rannekello, monta kirjaa ja viimeisenä muttei vähäisimpänä Joulukonvehtien keittokirjan! Harmi on, että mässäilyjeni jälkeen en voi piilottaa pullottavaa mahaani lämpimiin neuleisiin vaan lähdemme Thaimaahan paljastamaan kalpeat napamme. Ja näin loppuu meidän vuosi, pienessä Thaimaalaisessa kylässä viisi tuntia ennen Suomea.

Kuva on viime vuodesta, jolloin meillä oli kauniimpi kuusi.”

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *